IMG 20250714 WA0009
15.7.2025

Vaasan Lemonsoft Stadionilla nähtiin lauantaina iltapäivällä vauhdikas ja viihdyttävä ottelu, kun sarjanousija ja kauden positiivinen yllättäjä VIFK isännöi sarjakärki HJK:ta. Ennakkosuosikin asemassa Vaasaan saapunut HJK osoitti lopulta vaarallisuutensa erityisesti ottelun jälkimmäisellä puoliskolla, ja nappasi 6–1-vierasvoiton. VIFK taisteli kunniakkaasti erityisesti ottelun alkuvaiheilla ja sai myös palkintonsa upealla avausmaalilla.
 
Ottelun alku oli kotijoukkueelta vahva. Reilun 20 minuutin kohdalla VIFK siirtyi johtoon, kun YoonJu Kim puski komeasti verkkoon Van der Vlietin tarkan sivuvapaapotkun. Lemonsoft Stadionin kotiyleisö repesi riemuun – VIFK johti sarjakärkeä vastaan.
 
Johto ei kuitenkaan kestänyt pitkään. HJK iski takaisin lähes välittömästi, kun HJK:n hyökkääjät syöttelivät VIFK:n puolustuksen rikki, ja lopulta Sara Sievistö viimeisteli pallon maaliin.
 
Hetkeä myöhemmin HJK sai rangaistuspotkun VIFK:n puolustuksen käsivirheen seurauksena, ja siitä Lotta Kalske sijoitti pallon varmasti verkkoon. Tauolle siirryttiin näin HJK:n 2–1-johdossa.
 
– Olen tyytyväinen ensimmäiseen jaksoon pelistä, vastustajan kanssa olimme tasapäisiä. Se olisi voinut hyvin päättyä 1-1, mutta otimme harmittavan rangaistuksen ja siitä tuli toinen maali, kommentoi VIFK:n päävalmentaja Tomi Kärkkäinen.
 
Toinen jakso käynnistyi tasaisissa merkeissä, mutta vähitellen ottelun fyysinen ja taktinen tahti alkoi kallistua vierasjoukkueen eduksi. 54. minuutilla Sievistö karkasi läpiajoon Minea Lassaksen oivaltavasta syötöstä ja viimeisteli varmasti lukemiksi 3–1.
 
– Horjutimme HJK:ta hyvin. Ensimmäiseen 60. minuuttiin olen tyytyväinen, mutta sitten meillä selvästi loppui bensa. HJK vei viimeisen 30 minuuttia ottelusta. Meidän osalta 3 viimeistä maalia oli turhia, Kärkkäinen summasi.
 
Väsymyksen merkit näkyivät selvästi loppua kohden, ja HJK käytti tilanteen tylysti hyväkseen. 77. minuutilla HJK:n Sara Sievistö viimeisteli hattutemppunsa.
 
Ottelun lopussa vieraat kaunistelivat lukemia entisestään. Ensin Minea Lassas osui kulmapotkun jälkitilanteesta pari minuuttia ennen täyttä aikaa. Lisäajalla Kerttu Sarelius petasi vielä maalintekopaikan Elli-Noora Kainulaiselle, joka viimeisteli loppulukemiksi 6–1.
 
HJK:n voitto oli lopulta selvä, mutta VIFK:n esitys erityisesti ensimmäisellä jaksolla antoi lupauksia tuleviin kamppailuihin.
 
– Olen tyytyväinen koko joukkueeseen, kaikki antoivat parhaansa kentällä, päätti Kärkkäinen ottelun jälkeen.
 
Tappiosta huolimatta VIFK säilyttää viidennen sijansa sarjataulukossa. Seuraavaksi vaasalaisjoukkue matkaa Vantaalle, jossa se kohtaa PK-35 Vantaan keskiviikkona 16. heinäkuuta.

 

Kuva: Alla Synytska

Siirry Uutiset-sivulle